Frank Miller

Frank Miller (s. 27. tammikuuta 1957)[1] on yhdysvaltalainen sarjakuvakäsikirjoittaja ja -piirtäjä, joka tunnetaan parhaiten film noir -tyylisistä, synkistä ja väkivaltaisista sarjakuvakertomuksistaan.

Miller on työskennellyt useimpien suurimpien kustantajien palveluksessa, kuten DC Comicsin ja Marvel Comicsin. 1980-luvun alussa hänestä tuli Daredevil-sarjakuvan vakiopiirtäjä ja käsikirjoittaja. Työnsä aikana hän nosti aiemmin Hämähäkkimiehen vihollisena tunnetun Kingpinin Daredevilin päävastustajaksi. Millerin arvostetuin Daredevil-aikana syntynyt työ on David Mazzucchellin piirtämä Daredevil: Born Again, jossa Kingpin saa tietää Daredevilin oikean henkilöllisyyden Matt Murdockina. Kingpin ajaa Murdockin hulluuden partaalle tuhoamalla tämän elämän, jonka Murdock joutuu lopulta rakentamaan uudelleen.

Miller myös loi Daredevilin maailmaan omia hahmojaan, joista tunnetuin lienee palkkamurhaaja Elektra. Vaikka Miller tappoikin Elektran Daredevil-tarinoissaan, se ei estänyt häntä kirjoittamasta 1990-luvulla hahmon ympärille sarjakuvaromaania, jonka nimeksi tuli Elektra elää.

Millerin kenties kuuluisin yksittäinen työ on hänen tulkintansa Batmanista sarjakuvatarinassa Yön Ritari, jonka DC Comics julkaisi 1985–1986. Millerin Batman ei ole jalo supersankari, vaan pikemminkin väkivaltainen oman käden oikeuden toteuttaja. Sarjakuvatarinasta tuli merkittävimpiä 1980-luvun sarjakuvateoksia yhdessä Alan Mooren käsikirjoittaman Vartijat-teoksen kanssa. Tämän jälkeen Miller käsikirjoitti Batman: Ensimmäinen vuosi -tarinan, joka käsitteli Batmanin uran alkua ja hyväksyttiin osaksi virallista DC-sarjakuvien kaanonia. Molemmat Batman-tarinat valittiin myös IGN:n listalle kaikkien aikojen parhaista Batman-tarinoista: Ensimmäinen vuosi sijoittui ensimmäiseksi ja Yön ritari toiseksi. Millerin näkemys Batmanista on vaikuttanut voimakkaasti Batmanin elokuvaversioihin. Miller teki Yön ritarille jatko-osan Batman: Yön ritari iskee jälleen vuonna 2001. Huhtikuussa 2015 DC Comics ilmoitti Frank Millerin ja Brian Azzarellon käsikirjoittavan kolmatta osaa Yön Ritari sarjalle, jonka nimi on Dark Knight 3: the master race. Sarjasta tulee 8-numeroinen jonka kuvittaa Andy Kubert ja tussaajana toimii Klaus Janson, joka tussasi myös alkuperäisen Yön Ritarin.

Millerin omista töistä tunnetuin on Sin City -sarja, jota on ilmestynyt seitsemän osaa. Tarinoiden 1; 3. ja 4. pohjalta Robert Rodriguez ohjasi (yhdessä Millerin ja Quentin Tarantinon kanssa) samannimisen elokuvan vuonna 2005. Frank Millerin kirjoittama ja piirtämä 300 perustuu antiikin aikana käytyyn Thermopylain taisteluun, jossa 300 spartalaista taisteli monin verroin suurempaa persialaisarmeijaa vastaan. Sarjakuvan pohjalta on myös tehty elokuva 300 vuonna 2007, joka Sin Cityn tavoin muistuttaa visuaalisesti sarjakuvaversiota.

Näytetään tuotteet 1-8 / 8

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot


Näitä yleisiä toimitusehtoja ( ”Ehdot") sovelletaan tuotteiden tilaamiseen verkkosivulla www.kulkukatinpoika.fi   Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika -yrityksen yhteystiedot ovat: Läntinen Brahenkatu 12, 00510 Helsinki, Suomi. P. 09-738303
Y-tunnus: 1380622-2. 

SISÄLLYSLUETTELO

1. YLEISTÄ

2. MAKSAMINEN

3. TILAUSVAHVISTUS, TOIMITUSVAHVISTUS/KUITTI

4. TILAUS, RAHTI JA TOIMITUKSET

5. PERUUTTAMIS-, PALAUTUS- JA VAIHTO-OIKEUS

6. VASTUUNRAJOITUS

7. YLIVOIMAINEN ESTE

1. YLEISTÄ

Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika on Suomenkieliseen sarjakuvaan erikoistunut myyjäosapuoli. Asiakkaana voit päättää, haluatko suorittaa ostoksesi myymälässämme vai tilata Verkkokaupastamme. Verkkokaupassa tehdyt tilaukset voidaan toimittaa jakelutoimipaikkaan tai myymäläämme Suomessa.

Tehdäksesi ostoksia Verkkokaupassamme sinun on hyväksyttävä nämä ostoehdot. Tilaus on sitova ostoehtojen hyväksymisen jälkeen. Lisäksi vahvistat, että ilmoittamasi tiedot ovat oikeat. Asiakkaana vastaat virheellisesti ilmoitetuista tiedoista.

Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika pidättää oikeuden milloin tahansa muuttaa näitä Ehtoja, ja sen vuoksi suosittelemme, että luet Ehtomme aina ennen ostosten tekemistä.

Ehdot ovat voimassa vain silloin, kun ostaja on yli 18-vuotias Suomessa asuva yksityishenkilö. Suomen lainsäädännön mukaan alle 18-vuotiaat eivät saa tehdä luotto-ostoja. Alle 18-vuotiaalla asiakkaalla on oltava huoltajan suostumus tilauksen tekemiseen.

Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika ei ole vastuussa ennakoimattomista tapahtumista, joiden seurauksena voi olla tuotteiden loppuminen, inventaarioero, toimitusviive, hinnanmuutos tai tekninen virhe. Emme myöskään vastaa mahdollisista virheistä kuvissa, teksteissä tai hintamerkinnöissä.

Kulkukatinpoika.fi pidättää oikeuden perua Asiakkaan tilauksen, kun kyseessä on selvä hinnoitteluvirhe. Hinnoitteluvirheen vuoksi tilaus voidaan perua, jos kyseessä on merkittävä ero tuotteen normaalihintaan ja keskivertokuluttajan katsottaisiin ymmärtäneen, että kyseessä on virhe. Hinnoitteluvirheeksi lasketaan esimerkiksi tilanne, että tuotteen hinta on 0,00 EUR.

2. MAKSAMINEN

Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika  tarjoaa yhteistyössä Paytrailin kanssa seuraavat maksutavat: laskulla maksu, erämaksu, korttimaksu ja suoramaksu verkkopankin kautta. 

Tuotteet ja niiden postikulut maksetaan tilauksen yhteydessä. Verkkokaupassa on käytössä Paytrail Oyjn maksupalvelut Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, LähiTapiola, Aktia, Nooa, Paikallisosuuspankit, Säästöpankit, Handelsbanken, S-Pankki, Ålandsbanken sekä maksukortit. Maksaminen tapahtuu Paytrail Oyj:n sivuston kautta. 

--------------------

Maksupalvelvelutarjoaja

Paytrail Oyj


Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Puhelin: 0207 181830

www.paytrail.com

Verkkopankit

Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksunvälityspalvelun toteuttaa Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.

Ilmoittamalla tiedot kassalla osoitat, että hyväksyt Paytrailin ehdot. Klikkaamalla "Osta" hyväksyt Ehtomme.

Myymälässämme maksutapoina käyvät:

  1. Käteinen
  2. Korttimaksu
  3. Lahjakortti

Lahjakorttimme voi lunastaa myymälässä  ilmoittamalla lahjakortin numeron kassalla. Voit valita itse, kuinka suuren osan lahjakortin summasta haluat käyttää.

3. TILAUSVAHVISTUS, TOIMITUSVAHVISTUS/KUITTI

Verkkokaupassa tehdystä tilauksesta lähetään automaattisesti tilausvahvistus asiakkaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Jos tilausvahvistus ei saavu perille tai sinulla on muita kysymyksiä tilaukseesi liittyen, ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Samassa yhteydessä kun tilauksesi toimitetaan varastoltamme, ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen lähetetään toimitusvahvistus, josta näet, mitä tuotteita sinulle ollaan lähettämässä. Mikäli joku tuote on loppu varastosta, saat siitä tiedon toimitusvahvistuksessa, ja puuttuvan tuotteen summa palautetaan automaattisesti Paytrailin välityksellä.

Säilytäthän sähköpostiisi lähetetyn toimitusvahvistuksen, joka toimii kuittina mahdollisen palautuksen yhteydessä.

4. TILAUS, TOIMITUSMAKSU JA TOIMITUKSET

Toimitus tapahtuu Verkkokaupan kassalla valitun toimitusvaihtoehdon mukaisesti. Tarjoamme tällä hetkellä toimitukset Postin toimipisteeseen, pakettiautomaattiin, kotiinkuljetuksena tai myymäläämme. Tarjoamamme toimitusvaihtoehdot riippuvat asuinmaasta tai tilattujen tuotteiden määrästä.

Pidätämme oikeuden kieltäytyä tilauksen käsittelemisestä, mikäli meillä on aihetta epäillä petosta. Kaikki petosyritykset ilmoitetaan poliisille.

4.1 Toimitusmaksu

Verkkokaupan kassalla tulevat näkyviin eri toimitusvaihtoehdot sen mukaan, mihin postinumeroon tilaus on määrä lähettää. Toimituskulut ja toimitusaika ilmoitetaan kassalla käytettävissä olevissa toimitusvaihtoehdoissa.  Toimitus myymälään on maksuton.

Jos paketti toimitetaan Postin toimipisteeseen/pakettiautomaattiin, paketin saapumisesta ilmoitetaan tekstiviestillä oston yhteydessä ilmoittamaasi matkapuhelinnumeroon. Lähetyksen seuranta ei ole mahdollista myymälänoudon yhteydessä.

Paketin noutaminen tapahtuu Postin ehtojen mukaisesti. Kun noudat paketin, esitä lähetysilmoituksessa ilmoitettu numerokoodi ja voimassa oleva henkilötodistus.

Jos pakettisi on vaurioitunut toimituksen yhteydessä, älä ota sitä vastaan, vaan ilmoita siitä kyseiseen noutopisteeseen ennen paketin vastaanottamista.

Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika  ei vastaa paketeista, jotka on asiakkaan hyväksynnällä jätetty kotitoimituksen yhteydessä oven ulkopuolelle tai postilaatikkoon. Tästä esimerkkinä ovat lähetykset, joissa asiakas on erityisesti toivonut, että paketti jätetään oven ulkopuolelle tai postilaatikkoon (suuret paketit voidaan jättää myös oven ulkopuolelle). Jos paketti katoaa tai se varastetaan, asiakas on itse siitä vastuussa.

4.2 Nouto myymälästä

Jos toimituspaikaksi valitaan myymälä, tilauksen toimitus on ilmainen. 

Saat tekstiviestin, kun tilauksesi on noudettavissa myymälästämme. Paketin noutavan henkilön tulee esittää voimassa oleva henkilöllisyystodistus. Jos lähetät toisen henkilön noutamaan paketin puolestasi, täytyy henkilön esittää oma henkilöllisyystodistuksensa että tilausnumero.

4.3 Toimituksen myöhästyminen 

Teemme parhaamme toimittaaksemme tilauksesi mahdollisimman pian. Emme kuitenkaan vastaa toimituksen viivästymisistä alennus- ja ruuhkasesonkien aikana tai mikäli ne johtuvat meistä riippumattomista seikoista.

4.4 Noutamaton paketti

Pakettiasi säilytetään 14 päivän ajan myymälässä siitä päivästä alkaen, jolloin paketin saapumisilmoitus lähetetään. Posti puolestaan säilyttää paketteja eripituisia aikoja eri toimipisteissään/pakettiautomaateissaan, mutta voit tarkistaa ajankohtaisen säilytysajan Postilta saamastasi noutoilmoituksesta. Jos et nouda pakettia määräajan kuluessa, se lähetetään takaisin varastollemme. Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika pidättää oikeuden veloittaa asiakkaalta noutamattomasta paketista 17,50 euron maksu palautus- ja käsittelykustannuksina.

4.5 Hinnat

Tuotteesta kulloinkin veloitettava hinta on sen tilaushetkellä verkkosivustolla voimassa oleva hinta. Kaikki hinnat verkkosivuillamme on ilmoitettu euroina (EURO). Hinnat sisältävät voimassa olevan arvonlisäveron, joka tällä hetkellä on 10 %. Mahdolliset toimitusmaksut lisätään tuotteen hintaan toimitusehtojemme mukaisesti.

4.6 Ikäraja

Myymme tuotteita ainoastaan 18 vuotta täyttäneille yksityishenkilöille, Suomen lainsäädännön mukaan alle 18-vuotiaat eivät saa tehdä luotto-ostoja.

5. PERUUTTAMIS-, PALAUTUS- JA VAIHTO-OIKEUS

Asiakkaana sinulla Kuluttajansuojalain perusteella 14 päivän peruuttamissoikeus etäkaupan yhteydessä. Peruuttamisaika alkaa paketin nouto- tai vastaanottopäivämäärästä.

Tuotteiden tulee olla avaamattomia ja niissä on oltava jäljellä pussit, sinetöinnit ja sinettitarrat. Tämä koskee myös alennustuotteita. Koska tarjoamme 14 päivän avokaupan, sinun ei tarvitse täyttää peruuttamislomaketta, jos haluat palauttaa tuotteen.



5.1 Palautus myymälään

Voit palauttaa Verkkokaupastamme ostetut tuotteet myymäläämme. Ota tuotteen lisäksi mukaan kuitti/lasku, jonka sait sähköpostiisi Paytraililta tehdessäsi ostoksen.  Palauttaessasi tuotteen myymälään et joudu maksamaan mitään kuluja ja voit myös vaihtaa tuotteen toiseen tuotteeseen.

5.2 Palautus Verkkokaupan varastolle

Kun haluat palauttaa yhden tai useita tuotteita Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika varastoon, palautusmaksu on 4,90 €. Ota yhteyttä asiakaspalveluumme ja annamme sinulle tarkemmat palautusohjeet.  Liitä palautuslomake mukaan palautuspakettiin. Palautuksissa sinulla asiakkaana on taloudellinen vastuu lähetyksen saapumisesta perille Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika varastolle.

Valmiiksi maksettu palautusosoitetarra kiinnitetään paketin päälle, minkä jälkeen paketti jätetään lähimpään postitoimipaikkaan. Säilytä postitoimipaikan kuitti palautuksesta siihen asti, kunnes olemme vastaanottaneet ja rekisteröineet palautuksesi.

5.3 Hyvityksen maksaminen

Vastaanotettuamme palautuksen joko myymälässä tai Verkkokauppamme varastolla, hyvitämme palautuksen arvon Sinulle viipymättä tai vähintäänkin 21 päivän kuluessa siitä, kun palautus on saapunut käsiteltäväksemme.
Huomaathan, että epäämme annetun kampanja-alennuksen, jos palautuksen johdosta kampanjan alkuperäiset ehdot eivät enää täyty.

Maksupalautus tehdään sillä maksutavalla, jota olet käyttänyt tilauksen yhteydessä. Maksupalautuksista ei aiheudu sinulle ylimääräisiä kuluja. Kun tuote palautetaan varastoomme, hyvitys maksetaan heti, kun palautus on vastaanotettu ja tarkastettu. Jos maksutapana on korttimaksu, saat hyvityksen suoraan korttitilillesi. Jos maksutapana on lasku, laskua muutetaan vähentämällä siitä palautuksen arvo.



6. VASTUUNRAJOITUS

Sarjakuvien Erikoisliike Kulku-Katin Poika  ei ole vastuussa ennakoimattomista tapahtumista, joiden seurauksena voi olla tuotteiden loppuminen, inventaarioero, toimitusviive, hinnanmuutos tai tekninen virhe. Emme myöskään vastaa mahdollisista virheistä kuvissa, teksteissä tai hintamerkinnöissä.

7. YLIVOIMAINEN ESTE

Emme vastaa viivästyksestä tai vahingosta, joka johtuu siitä, että tilauksen tai sen osan toimitus estyy, vaikeutuu tai myöhästyy meistä riippumattomasta seikasta, kuten sodasta, luonnonmullistuksesta, vienti- tai tuontikiellosta, viranomaisen päätöksestä, liikenteen häiriintymisestä tai muusta vastaavasta Verkkokaupan toimintaa vaikeuttavasta tai estävästä syystä tai muusta ulkopuolisesta esteestä, jota emme ole voineet kohtuudella ottaa huomioon sopimuksentekohetkellä ja jonka seurauksia emme myöskään kohtuudella olisi voineet välttää tai estää. Jos ylivoimainen este estää tilauksen toimittamisen yli kahden (2) kuukauden ajaksi, on molemmilla osapuolilla oikeus irtisanoa sopimus ilman korvausvelvollisuutta.